keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Murakamin maailma & Norwegian Wood




Luin esimmäisen Murakamini ennen kuin olin käynyt Japanissa. Teos oli Sputnik - rakastettuni, jonka maailma tuntui yhtä aikaa etäiseltä ja tutulta. Sen jälkeen oli selvää, että lukisin jatkossa kaikki, mitä hän kirjoittaa. Murakamin sanat tuntuivat tippuvan sivuille vaivattomasti. Tosin sanotaan, että juuri vaivattomuuden vaikutelmaan tarvitaan yleensä hirveästi työtä. 

Murakami väittää, että eräänä päivänä oli vain tajunnut, että voisi kirjoittaa romaanin. Hän on kirjoittanut myös, ettei voisi olla kirjailija ellei juoksisi. Annoin juuri ystävälleni syntymäpäivälahjaksi Murakamin teoksen Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Olen lukijana hieman lähetyssaarnaajamainen - tuputan omia suosikkejani muille toivoen, että he ymmärtäisivät ne samoin kuin minä. Se voi olla ajoittain rasittavakin piirre. Toivon silti, että ihmiset lukisivat Murakamia. 

Japanin matkani (2010) jälkeen Murakamin lukemisesta haihtui jonkin verran etäisyyden tuntua. Osasin reissun jälkeen maisemoida tekstiin Tokion ja sen kaupunginosia, Osakan, Kioton, luotijunan ja monta muuta asiaa, myös ne klassiset kirsikankukat. Romaanihenkilöt tulevat aina lähemmäs, jos he kävelevät samoilla kaduilla, joilla itse on ollut.  

Norwegian Woodissa päähenkilö on Toru Watanabe - kirjoihin, reppuretkiin ja jazz-levyihin mieltynyt opiskelija, jota kalvavat nuoruuden tuska ja saavuttamaton rakkaus. Välillä rakkaudesta saa pienen otteen, kunnes se jo liukuu olosuhteiden mahdottomuuden vuoksi kauas pois. Siis se tavallinen tarina, tavallaan. 

Norwegian Wood tapahtuu 1960-luvulla, jolloin ilmestyi myös The Beatlesin samanniminen kappale. Toru Watanabe opiskelee Tokiossa ja asuu opiskelija-asuntolassa seuranaan säntillinen ja hieman hassu huonetoveri, jota kaikki kutsuvat Kamikazeksi. Kamikazesta kerrotut hauskat jutut ovat Toru Watanabelle kuin shekkejä, joilla hän lunastaa itsensä pois vaivaannuttavista hetkistä. Hänen paras ystävänsä on pokerinaamainen Nagasawa, joka kaataa naisia ja haluaa diplomaatiksi. Rakkaus haarautuu sotkuiseksi kartaksi, jota tulkiten Toru ajalehtii ja yrittää päättää, mitä haluaa. Pohjasävyn kaikelle antaa kipeä menetys, joka sanelee monella tavalla Torun opiskeluvuosien kulkua. 

Nuorelle ihmiselle yksinäisyys, ajan tappaminen, ristiriitaiset tunteet ja tulevaisuuden avoimuus ovat pelottavia asioita ja niistä on yritettävä selvitä hengissä. Moni ei selviä. Elämän raadollisuus niittää ihmisiä Torun ympäriltä, mutta se tuntuu olevan kulttuuriin kuuluva lähes normaali ilmiö. Wikipedian mukaan japanin kielessä on lukuisia erilaisia sanoja itsemurhalle. Norwegian Wood tuokin jollain tavalla mieleen Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicidesin. Ei kuitenkaan itsemurhien takia, vaan siksi, että raskaat teemat tarjoillaan helposti sulavassa muodossa.  

Vahvin kirjasta mieleen jäänyt ajatus oli se, että joskus on vain tunnustettava, kuinka muiden elämänpolut ja ratkaisut vaikuttavat peruuttamattomasti elämäämme, vaikka miten yrittäisimme olla omavoimaisia ja itsenäisiä.  

Norwegian Woodin luettuani ajattelin myös, että on oikeastaan melko sama, onko saavuttamaton rakkaus todellinen tunne vai todellisuuden tavoittamattomissa oleva illuusio. Ihmismielen hauraat haavekuvat voivat olla yhtä lailla aitoja muistoja kuin ne asiat, jotka ovat tapahtuneet meille oikeasti.